lauantai 20. lokakuuta 2012

Seepra (vai tiikeri) kakku


Zebra bundt cake, no ehkä enemmänkin joku täplä-tiikerikakku. Tähän kakkuun piti tulla ohuita raitoja eikä sellaisia täpliä niinkuin tiikerikakussa. No, tällä kertaa ei ihan onnistunut, mutta maku oli kyllä hyvä! Vaikka ulkomuoto muistuttaakin perinteistä tiikerikakkua, niin sen maku ei ole sama ja valmistustapa on myös erilainen.

Maku luonnollisesti paranee mitä vanhemmaksi tulee. Maku on mehevä ja suklaan sekä vaniljan yhdistelmä on lyömätön. Pisteenä iin päälle tulee maistuva suklaakastike. Aineet ovat yksinkertaiset ja tämä on myös herkullinen tarjottava kahvipöytään. Ainakin vieraat kehuivat kovasti.
Tässä on havainnollistavampi kuva tästä kakusta ja siitä millainen siitä olisi pitänyt tulla. 




Minä muuten rakastan erilaisia astioita ja yksi "harrastuksistani" on keräillä niitä ja bongailla erityisiä yksilöitä esimerkiksi kirppiksiltä. Iittalan Kastehelmi-sarja on kuitenkin yksi suosikeistani ja kuten moni muukin niin myös minullakin on astiakaappi täynnä muumimukeja. Muita Iittalan suosikkeja ovat Koko-astiasta, Taika-astiat näin mainitakseni ja hankinta listalla on myös Villeroy&Boch:in New Wave mukit.




Zebra Bundt Cake

Taikina:
3,5dl sokeria
6 kananmunaa
3,5dl kevyt- tai täysmaitoa
3,5dl rypsiöljyä
1,5tl vaniljauutetta
7dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
4,5rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:
1 3/4dl kuohukermaa
170g tummaa suklaata

1. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää maito, öljy sekä vaniljauute hitaasti sekoittaen, kunnes aineet ovat hyvin sekoittuneet.

2. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi. 

3. Ota n.7dl taikinaa erilliseen kulhoon ja lisäää kaakaojauhe siihen siivilöitynä. Sekoita tasaiseksi.

4. Lusikoi voideltuun kakkuvuokaan kolme ruokalusikallista vaniljataikinaa. Lusikoi sitten kolme ruokalusikallista suklaataikinaa vaniljataikinan keskelle. Lusikoi tällä tavalla vuorotellen suklaa- ja vaniljataikinaa, kunnes taikinat loppuvat.

5. Paista 180-asteessa  45-55 minuuttia, kunnes tikulla koittaessa ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä vuoassa 20 minuuttia ja kumoa se.

6. Tee kuorrutus. Anna kerman kiehahtaa ja poista levyltä. Lisää paloiteltu suklaa kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä tovi ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

Vinkki: Kannattaa lusikoida taikina vuokaan jäätelöpallo kauhalla.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuleeko tuosta kuinka isoon vuokaan? Ainesmäärät vaikuttaa aika isoilta, niin mietin uskaltaako minkä kokoiseen tehdä. Itselläni 1.7 litrainen vuoka, pienehkö siis.

Maarit kirjoitti...

Ai vitsi kun hyvännäköistä "lohtu"kakkua!!!

inga kirjoitti...

Anonyymi: Itsekin ajattelin, että mahtuukohan taikina vuokaan, mutta katsoimpa omaa rengasvuokaani ja se oli n.1,5 litran vuoka ja taikina mahtui sinne kyllä! :)

Maarit: Kiitos! Juurikin "lohtu" kakkua! :)