Kaikki varmasti tietävät miltä runebergit maistuu, hyvälle siis :) Ohjeitahan näihin leivoinnaisiin on monia erilaisa, mutta tähän ohjeeseen tuli muun muassa piparkakkuja, korppujauhoja sekä kardemummaa. Näihin torttuhin tosi kätevä tuhota kaikki ylimääräiset joulun pipperit pois kaapin nurkista!
Tortuthan voisi myös kostuttaa ja reseptiin kuului myös karvasmantelia, mutta minä jätin molemmat pois. Mielestäni parempia ilman! Sitten vieläpä tein sydänvuokamuottiin osan näistä, sillä en löytänyt tavallista muffinivuokaa mistään.
Runebergin tortut
200g voita
2dl sokeria (laitoin 1dl tavallista ja 1dl fariinisokeria)
2 munaa
2dl vehnäjauhoja
2dl korppujauhoja
2dl piparimuruja
2tl kardemummaa
2dl kermaa
1tl soodaa
paistonkestävää vadelmahilloa
tomusokeri+vettä koristeluun
Vatkaa pehmenyt voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat hyvin sekoittaen yhki kerrallaan joukkoon. Kaada sekaan varovasti sekoittaen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi kerma ja siihen sekoitettu sooda.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paina pieni kolo, johon upotat hieman vadelmahilloa. Paista uunissa 200-asteessa 15-20 minuuttia.
Kumoa jäähtyneet tortut ja laita keskelle vielä nokare hilloa. Tee tomusokerista ja vedestä tahna, pursota hillosilmän ympärille.
7 kommenttia:
Ihanan näköisiä :)
Kiitos! :)
Nyt ihan houkutti kokeilla itsekin näitä, vaikka Runebergin päivä on enää muisto vain =). Taivaallisen näköisiä.
Jep, nää on parhaita! Ja kiitos Tuijukka :)
Hei! Blogissani on sinulle pieni yllätys! :)
nam,kelpaisi minullekin:) vähän myöhässä kommentoin,kun runebergin päivä oli jo :)
Justiina: ei se mitään, minäkin olen aina vähän matti myöhäinen :)
Lähetä kommentti